Case: Rautjärven uuden kirkon vaativa rakennusprojekti mahdollistui Realaizerin avulla
Rautjärven tuhopoltetun kirkon tilalle rakennetaan tiukalla budjetilla ja aikataululla uusi kirkko. Realaizerin käyttö hankkeen jokaisessa vaiheessa alusta lähtien on mahdollistanut erittäin nopean ja sujuvan projektin, jolle Kirkkohallituskin on antanut erityismaininnan.
- Tilat-moduuli
- Rakennusosat
- Tilamitoitus
- Kustannusohjaus
Rakennustoimisto Propetri Oy on rakentamisen projektinjohtopalveluiden kokenut tuottaja Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon alueella. Haahtelan kehittämä rakennuksen simulaatio-ohjelmisto Realaizer on ollut Propetrillä käytössä ensimmäisten käyttäjien joukossa, jo vuodesta 2022 lähtien.
Realaizerin käyttöönotolle selkeä syy löytyi rakennusliikkeiden tasoisen, riittävän tarkan laskennan tarpeesta. Propetrin toimitusjohtaja Petri Siitonen korostaa, että yrityksellä oli tarve kääntää kaikki hankkeensa rakennusliikkeiden asettamalle tarkkuustasolle ja Haahtelan Realaizer osoittautui vastaavan enemmän kuin hyvin huutoon uutena työkaluna.
”Pelkästään Realaizeria käyttämällä pystyn arkkitehdin tai pienen suunnittelijaryhmän kanssa tekemään niin hyvän tarkkuustason suunnitelmat, että niitä ei tarvitse myöhemmissä vaiheissa suunnitella uudestaan vaan voidaan lähteä viemään projektia saman tien eteenpäin. Tämä säästää valtavasti aikaa, rahaa ja resursseja sekä tekee työskentelystä nopeaa ja vaivatonta”, kertoo Petri Siitonen.
”Pelkästään Realaizeria käyttämällä pystyn arkkitehdin tai pienen suunnittelijaryhmän kanssa tekemään niin hyvän tarkkuustason suunnitelmat, että niitä ei tarvitse myöhemmissä vaiheissa suunnitella uudestaan.”
- Petri Siitonen, Propetri

Rautjärven uusi kirkko suunniteltiin Realaizerilla tiukkaan budjettiin ja aikatauluun
Etelä-Karjalassa sijaitseva, vuonna 1881 rakennettu Rautjärven puukirkko tuhoutui tuhopoltossa jouluna 2022. Tilalle päätettiin rakentaa uusi kirkko mahdollisimman nopeasti ja hankkeen suunnittelua lähti ohjaamaan Propetri Oy. Heti hankesuunnittelusta lähtien suunnittelu toteutettiin Realaizer-simulaatiomallin avulla.
Alkuvaiheen tiedot täysin uuden rakennuksen suunnittelussa olivat vähäiset. Tämä ei haittaa suunnittelua, koska Realaizer toimii erinomaisella tarkkuudella hyvin puutteellisillakin alkutiedoilla. Rautjärven kirkon hankkeessa oli tiedossa vakuutusyhtiön määrittämä rajallinen, alkuperäisen rakennuksen arvoa huomattavasti alhaisempi budjetti, rakennuksen käyttäjämäärä ja valmistumisaikataulu.
Näillä tiedoilla Petri Siitonen alkoi ohjaamaan arkkitehdin suunnittelua. Hankkeessa huomioitavaa oli myös se, että tilaaja eli Ruokolahden seurakunta ei ollut vienyt pitkiin aikoihin näin suurta uudisrakennuksen rakennusprojektia läpi. Myöskään Propetri tai arkkitehti eivät kumpikaan olleet koskaan rakentaneet kirkkoa, joka kuitenkin eroaa muista kiinteistöistä moniltakin osin erityisvaatimustensa, kuten akustiikan ja yleisötilalle asetettujen vaateiden takia.
Realaizerin ansiosta vain kahdessa kuukaudessa saatiin aikaiseksi arkkitehdin luonnokset hankkeelle ja tarkka, lopullinen budjetti, joiden avulla pystyttiin tekemään rakentamispäätös ja aloittamaan suunnitteluvaihe. Luonnossuunnittelijan kanssa kommunikointi sujui Realaizerin tuottaman tiedon avulla päivittäin ja joustavasti.
”Realaizer antoi meille ikään kuin työkirjan tai reseptin, josta voitiin tarkistaa, että nämä asiat täytyy muistaa ja huomioida suunnittelussa. Luonnosvaiheessa vertailimme arkkitehdin kolmea eri mallia Realaizerilla ja malleista paras vielä simuloitiin syvemmälle tasolle”, kertoo Siitonen prosessin etenemisestä.


Realaizerilla Propetri ohjasi suunnittelua erittäin yksityiskohtaisesti ja oikealle laatutasolle asti
Uuden kirkon rakentaminen oli hyvin tarkan budjetin työmaa. Jos olisi tehty alkuperäistä kirkkoa vastaava rakennus, olisi sen budjetti ollut vähintään 15 miljoonaa euroa. Nyt täytyi selvitä murto-osalla budjettia – vain 4 miljoonalla eurolla – ja lisäksi hyvin nopealla aikataululla.
Petri Siitonen kertoo, että suunnittelussa oli mukana kokonaisuudessaan noin 20 suunnittelijaa ja jokaiselle heistä annettiin jo ehdotussuunnitteluvaiheessa tarkka budjetti, jota ei saanut ylittää. Jokaisen suunnittelualan budjetti avattiin myös hyvin tarkasti jopa laiteluetteloihin asti eriteltyinä.
Tiukka kokonaisbudjetti aiheutti sen, että rakennussuunnittelun ja talotekniikan vaatimukset ohjasivat muiden osien suunnittelua hyvin tarkasti. Realaizerin avulla voitiin määrittää hyvin yksityiskohtaisesti vaatimukset ja sen lisäksi myös laatutasot, jolloin koko ajan kaikilla hankkeen osapuolilla oli tiedossa mitä ollaan rakentamassa ja minkälaisella laadulla.
”Tilaajalle on suuri hyöty siitä, että me ja suunnittelijat käytimme Realaizeria. Koko projekti nopeutui huomattavasti, hankesuunnitteluvaihe kesti vain 1,5 kk ja sen jälkeen tilaajalla oli päätöskelpoinen investointiehdotus valmiina päätöksentekoa varten. Ilman, että olisi tarvinnut tehdä perinteisiä aikaa ja resursseja vieviä urakkakilpailutuksia ja suunnittelijoiden arviointeja. Pystyin esittelemään tilaajalle ehdotuksen, josta tiesin, että sen budjetti pitää loppuun saakka ja pysymme myös tavoiteaikataulussa”, korostaa Siitonen.
Rautjärven kirkon hankkeessa oli yhteensä yli 20 urakkasopimusta ja erillishankintaa. Propetrin Siitosen kokemuksen mukaan kokonaisuutta oli helppo johtaa ja ohjata Realaizerin tuottaman datan avulla. Siitonen tarkisti Realaizerin avulla päivittäin jokaisen hankkeen eri vaiheen niin, että koko ajan pysyttiin suunnitellussa.
Vakuutusyhtiölle raportointiin kolmen kuukauden välein projektin etenemisestä budjetin mukaisesti ja myös tähän vertailutiedot saatiin aina suoraan Realaizerista. Kustannusten valvonta ja seuranta oli näin koko ajan reaaliaikaista ja helppoa.
”Hanke ei olisi pysynyt tiukassa budjetissaan ilman Realaizerin käyttöä ja sen tarjoamaa suunnittelunohjausta kaikissa hankkeen vaiheissa.”
Rakentamisessa tyypillisiä muutoskustannuksia ei käytännössä tullut hankkeessa ollenkaan, koska yllätyksiäkään ei ilmaantunut eteen hyvän simulaatio-ohjelmistolla tehdyn suunnittelun vuoksi. Rautjärven uusi kirkko vihitään käyttöön syksyllä 2025 ja rakennusprojekti on saanut jo nyt Kirkkohallitukselta erityismaininnan projektin erinomaisesta ohjauksesta ja erittäin sujuvasta hankkeen yhteistyöstä.
Siitonen korostaa, että Realaizerin käytöllä on ollut suuri merkitys asiassa. Lisäksi hän huomauttaa, että hanke ei olisi pysynyt tiukassa budjetissaan ilman Realaizerin käyttöä ja sen tarjoamaan suunnittelunohjausta kaikissa hankkeen vaiheissa.
Realaizerin avulla saavutetut hyödyt hankkeessa
Realaizer-ohjelmisto hyödyntää Haahtelan yli 50 vuoden tutkimus- ja kehitystyötä. Se paketoi yhteen keskeisimmät Haahtelan kehittämät menetelmät ja tuo ne kaikkien saataville. Realaizerilla voi simuloida päätöksenteon kannalta oleelliset ja yksityiskohtaiset tiedot: se näyttää rakentamisen ja rakennuksen elinkaaren kustannukset, hiilijalanjäljen sekä rakentamisen realistisen kokonaislaajuuden jo ennen varsinaisen suunnittelun aloittamista.
Propetri haluaa olla johtamassa ja kehittämässä alueemme merkityksellisiä rakennushankkeita, joissa arvostetaan rakentamisen tutkittua tietoa sekä pidemmällä aikavälillä hyväksi todettuja rakennustapoja. Meillä on aito halu johtaa hankkeita älykkäällä tiedolla sekä tilaajan kanssa asetettujen tavoitteiden ehdoilla. Rakentamisen johtaminen, ohjaaminen ja kustannusosaaminen muodostavat ydinosaamisemme, jota tuotamme asiakkaidemme ja rakennushankkeiden hyväksi.
Haluatko kuulla lisää?
