Lappeenrannan kaupunki tehostaa hankkeidensa kustannusten hallintaa Realaizerin avulla
Lappeenrannan kasvu ja kehitys edellyttävät entistä vahvempaa osaamista kiinteistöjen hallinnasta. Haahtelan kehittämän Realaizer-ohjelmiston avulla kaupunki ohjaa hankkeitaan kustannustehokkaasti, tavoitteellisesti ja tietoon perustuen.
Lappeenranta on kehittyvä Etelä-Karjalan keskus, jossa asuu noin 73 000 asukasta. Kaupungissa on viime vuosina toteutettu runsaasti uudis- ja peruskorjaushankkeita, ja rakentamista on jatkossakin.
Kiinteistöhallinnassa on haluttu kehittää toimintaa erityisesti kustannusten hallinnan ja hankkeiden ohjattavuuden näkökulmasta. Runsas hankemäärä asettaa haasteita niin peruskorjaamiselle kuin uudisrakentamiselle, ja samalla on varmistettava, että rakennusten käyttäjien todelliset tarpeet tulevat huomioiduiksi myös pitkällä aikavälillä.
Realaizer tukee hankkeiden ohjausta jo alkuvaiheessa
Lappeenrannassa on otettu käyttöön Haahtelan kehittämä Realaizer-simulaatio-ohjelmisto, jonka avulla hankkeita voidaan mallintaa jo niiden alkuvaiheessa. Realaizer mahdollistaa käyttäjätarpeiden ja hanketavoitteiden määrittelyn sekä erilaisten ratkaisuvaihtoehtojen kustannusten ja aikataulujen vertailun tarkasti ja läpinäkyvästi.
Realaizerin avulla saamme ymmärrystä hankkeiden suunnitteluun, hallintaan ja ohjaukseen. Lisäksi Realaizerin käyttö mahdollistaa tiiviin yhteistyön eri osapuolten välillä.”
– Katri Tolvanen, toimitilajohtaja, Lappeenranta
”Lappeenrannassa on viime vuosina toteutettu paljon rakennushankkeita, ja kun niitä on runsaasti, on erityisen tärkeää ymmärtää eri ratkaisuvaihtoehtojen kustannusvaikutukset. Realaizerin avulla vertailu ja ideoiden mallintaminen on helppoa ja nopeaa, mikä antaa tehokkaita eväitä asioiden valmisteluun päätöksentekoa varten”, kertoo Lappeenrannan Toimitilojen toimitilajohtaja Katri Tolvanen.
Realaizeria hyödynnetään Lappeenrannassa myös hankkeiden tavoitehintojen määrittelyssä. Näin hankkeita voidaan ohjata kohti asetettua budjettia ja aikataulua jo suunnitteluvaiheessa.
Realaizer osana Lappeenrannan toiminnan kehittämistä
Realaizer tukee myös Lappeenrannan kaupungin strategisia tavoitteita toiminnan tehostamisesta ja henkilöstön osaamisen vahvistamisesta.
“Ohjelmiston avulla saamme lisää ymmärrystä hankkeiden suunnitteluun, hallintaan ja ohjaukseen. Lisäksi Realaizerin käyttö mahdollistaa tiiviin yhteistyön eri osapuolten välillä. Reaaliaikainen ja yhteinen tieto tukee faktapohjaista ja tehokasta päätöksentekoa,” toteaa Katri Tolvanen.
”Lappeenrannan päätös ottaa Realaizer käyttöön tukee kaupungin tavoitetta kehittää kiinteistöhankkeiden ohjausta pitkäjänteisesti. Realaizer mahdollistaa Lappeenrannassa hankkeiden tarkastelun kokonaisuutena ja auttaa tekemään ratkaisuja, jotka ovat kestäviä talouden, käytön kuin elinkaaren näkökulmasta”, sanoo Realaizerin käyttöönotosta vastannut Erkki Teittinen Haahtelalta.
Lappeenranta hyötyy Realaizerin käytöstä:
- Ohjelmiston käyttö mahdollistaa hankkeiden mallintamisen jo alkuvaiheessa ja tukee parempaa ja nopeampaa suunnittelua.
- Se tarjoaa nopean ja läpinäkyvän tavan vertailla eri ratkaisujen kustannuksia ja hiilijalanjälkeä.
- Realaizer auttaa määrittämään realistiset tavoitehinnat ja hiilijalanjäljen sekä ohjaamaan hankkeita asetettuihin tavoitteisiin.
- Realaizer tuottaa tuloksia jo ensimmäisenä käyttöpäivänä, saat vertailukelpoista tietoa heti päätöksenteon tueksi.
Haluatko kuulla lisää Realaizerista?
